Mulla on ollut tosi kiire koulun kanssa. Kamera on vaan lepäilly hyllyllä, en oo kerenny käyttämään sitä juuri ollenkaan. Koeviikkokin olis tulossa. En jaksa, ei inspaa.
Oon ollut vähän maissa nyt, kun koulus on tapahtunu aika mielenkiintosia asioita, joihin mun oletetaan olevan syyllinen, vaikka oikeasti koko juttu ei liity muhun mitenkään. Kaikki tyyliin kattoo pahalla silmällä kun kävelee ohi, ihan missä vaan oonkin.
Mä oon miettinyt tosi paljon asioita. Millanen olen ollut, millanen olen nyt? Millaseksi haluan tulla? Mulla oli joskus yläkoululla sen puoleinen angsti päällä, että en katsonut ees ketään silmiin, koska pelkäsin katseita. Ajattelin että silmiin katsominen kertoo liikaa. Mua kiusattiin silloin. Mutta mulla oli myös sellaisia kavereita, jotka jatkuvasti kisko mua ylös sieltä itsesäälistä. "Hei nyt lähetään meille, katotaan vaikka leffaa". "Mä tuun tänään teille, tehään jotain kivaa". Jos nää henkilöt lukee tätä tekstiä, he varmasti tunnistavat itsensä. Kiitos.
Jokaisella pitäisi olla sellaisia ystäviä, jotka eivät anna pudota sinne pohjalle. Semmosia jotka huomaa, kun oot liian alhaalla. Sitten kun ittellään ei oo hyvä olla, ei välttämättä ees huomaa, että oma sosiaalinen elämä vaan katoaa, ja jättää tilalle tyhjää.
Oon miettinyt myös tosi paljon käsitettä "onni". Milloin ihminen on onnellinen? Jokainen päättää itse, milloin on onnellinen. Jos annat muiden vaikuttaa käsitykseesi, et enää kalasta onnea itsellesi vaan muille. Pidä kiinni omista arvoistasi, ja etsi sellaista elämää, jota haluat elää. Ihmisillä voi olla oletuksia sinusta. Jos oletukset ovat vääriä, tee se muille selväksi. Jos elät elämää oletuksien mukaan, elämäsi ei ole enää sinun elämääsi vaan muiden miellyttämistä.
Joskus onnensa huomaa liian myöhään. Esimerkiksi surun keskellä tai ajankohtaisessa tilanteessaan. "Hei, mähän olin onnellinen". Onni pitää tunnistaa, tai siitä ei saa mitään irti. Liian usein ajatellaan että kiireinen ihminen ei voi olla onnellinen. Väärin. Kiireen keskellä hyvät hetket pitää vain oppia erottamaan massasta. Joillekkin juuri kiire on hyvä asia, ja se tunne, kun asiat on hallussa, saa jotkut onnellisiksi. Silloin kiire on heille hyvästä. Eivät kaikki nauti kiireettömistä päivistä sohvan uumenissa.
Jos onnea ei löydy, etsi se. Tee asioita joista pidät, äläkä sulkeudu kuoreen surujesi kanssa. Ihan oikeasti, tässä maailmassa on liikaa ihmisiä, jotka eivät puhu pahasta olostaan. Aivain kuin se olisi jonkinsorttinen tabu. Opettele puhumaan silloin kun olet hyvällä tuulella, ja myös silloin kun olet huonolla tuulella. Ihminen jolle puhut, voi olla kuka tahansa. Ei hyvän kuuntelijan ole pakko olla ammatti-ihminen. Joskus ikäisesi ihminen voi tuoda enemmän turvaa kuin psykologi.
Toivottavasti tää pisti edes jonkun ajattelemaan. Mun täytyy lähteä pänttäämään kokeisiin, ja ehkä se on ihan hyväkin, koska tätä tekstiä olis ihan älyttömästi jos mulla olis aikaa kirjottaa, ja sit kukaan ei jaksais ees lukee kaikkea..
